Uskomaton herkkutattivuosi

Herkkutatti 5.9.2014.

Vuonna 2011 sienisato oli runsas ja kausi jatkui pitkään. Etenkin mustatorvisieniä ja suppilovahveroita oli paljon. Vuonna 2012 oli kevään korvasieniä ja keskikesän kanttarelleja lukuun ottamatta vaisua. Vuonna 2013 esiintyminen oli tosi paikottaista. Vuosi 2014 jää mieleen kaikkien aikojen herkkutattivuotena.

Punikkatatteja näkyi maastossa tasaisesti pitkin heinäkuuta, mutta herkkutatit ilmestyivät Etelä-Suomen metsiin elokuussa yhtäkkiä ja vauhdilla. Kuusikko jossa ei vielä pari päivää sitten näkynyt yhtään tattia, oli niitä kohta vaikka kuinka paljon. Ei voinut käydä metsässä näkemättä herkkutattia. Niitä oli kaikenkokoisia.
Herkkutatit olivat myös poikkeuksellisen toukattomia. Jopa suuret yksilöt saattoivat olla lähes koskemattomia. Keräsimme tatteja paljon. Jos ei tullut astiaa matkaan, niin sienet kulkeutuivat kotiin lakissa, lastenvaunuissa tai taskussa. Kanttarellit ovat kyllä paljon kätevämpiä taskusieniä.

Tatit ovat helppoja ja monipuolisia ruokasieniä. Niitä voi laittaa kastikkeeseen, keittoon, pataan, leivälle, munakkaaseen tai säilöä. Suurin osa on kuitenkin kaapissa kuivattuna, joten suuri tattivuosi jatkuu lautasella. Metsästä herkkutatit katosivat ainakin meidän kulmilta nopeasti.

Herkkutattisatoa 30.8.2014.

Ui jui jui

Valkoposkihanhia

Reilun vuoden ikäinen poika on aivan ihmeissään ja tohkeissaan. Hän huutaa ui jui jui! Pienen pojan innostuksen voi laukaista yhtä hyvin kalenterin kuvassa tammenterhoa nappaava närhi, valokuvakehyksen tukipuu tai siskon polkupyörä.

Minulle suurimmat ui jui juit ovat tulleet luonnosta. Pikkupojasta lähtien niitä on löytynyt linnuista, puista, kivistä, pilvistä ja vesipisaroista. Parikymppisenä hurahdin lintuharrastuksen muodoista erityisesti muutonseurantaan. Jos taivaanrantaan ilmestyi liikkuvia pisteitä toisensa perään, jotka paljastuivat hanhiparviksi niin muut asiat jäivät jonnekin kauas. Laskin ja kirjasin havainnot tarkasti, mutta tärkeintä oli se sisälläni riehuva innostus.

Aikuisena arki vaatii paljon ja monella vapaa-aika on kortilla. Siitä huolimatta olisi hyvä antaa aidolle innostukselle valta silloin kun se sitä haluaa. Ei se vaadi massiivista hehkutusta, kolme sanaa riittää hyvin. 

Kyllä minussa on vieläkin se pieni poika, joka kokee ja hokee ainakin mielessään ui jui jui. Kun hiiripöllö katsoo silmiin, aurinko sytyttää valot kevätaamuun tai hallakehrääjät ilmestyvät syysiltana kuistinvalolle.

Hallakehrääjä (Poecilocampa populi)

Kevätaamun valot

Onpa valoisaa, en saa enää unta. Mitäköhän kello on? Ai, vielä tunti herätykseen. Tällainen aamun kulku toistui tänä keväänä monta kertaa. En jäänyt tuijottamaan kattoa tai miettimään kuinka vähän olin nukkunut, vaan lähdin töihin - muutaman havaintopisteen kautta.

Lohja, Häntäjoki ja Sitarlan luhta 20.5.2014

Kevät on armollinen työssäkäyvälle luontoharrastajalle. Aurinko nousee jo huhtikuussa varhain, ja ennen töihin menoa ehtii hyvin tehdä pikkuretken, toukokuussa vielä paremmin. Kunhan on valmis antamaan aamu-unensa vastalahjaksi luontohetkistä.

Kurki aamiaisella.

Valon lisääntyminen toimii herätyskellona ilman riipivää ääntä. Keväällä 2014 kirkkaita, selkeitä aamuja piisasi maaliskuusta lähtien. Kahtena aamuna tein vesilintulaskennan Savijärven ja Pusulanjärven lintutorneista. Silloin herätys oli jo ennen aurinkoa.

Auringonnousu Vihdin Vanjärvellä 22.4.2014.

Eksoottisin aamu oli 5.5., jolloin maassa oli paksumpi lumikerros kuin lähes koko talvena. Aamupäivällä lumet olivat kuitenkin jo sulaneet, ja luonto alkoi pukeutua pikkuhiljaa takaisin vihreään.

Töyhtöhyyppä ei takatalvesta hätkähdä.

Varhaisen kevään kuvia

Viherpeippo rakensi pesää pihakatajaan jo maaliskuussa. 17.4. pesässä oli neljä poikasta ja 26.4. ne lähtivät maailmalle.

Valkovuokko on äitienpäivän kukka. Tänä vuonna näin ensimmäiset kuitenkin jo 18.4. Aika harvoin valkovuokko on kukassa yhtäaikaa leskenlehden kanssa.

Pääsiäisen lämpöaalto sai myös perhoset juhlistamaan varhaista kevättä. Kangasperhosia näkee yleensä toukokuun alussa, mutta pihamaalla lenteli yksi lankalauantaina 19.4.

Seuraavana iltana kuistin ulkovalo houkutteli paikalle appelsiininvärisen yöperhosen. Toukomittari oli nimestään huolimatta liikkeellä selvästi huhtikuun puolella.

Havis

Kirjasin ensimmäiset havaintoni alle 10-vuotiaana ja siitä lähtien olen kirjoittanut lintuhavaintojani enemmän tai vähemmän aktiivisesti havaintovihkoon eli havikseen.

Takavuosina kirjoitin maastohavainnot kotona puhtaaksi isompaan vihkoon, ja siitä vielä erilaisiin yhteenvetoihin tai lajilistoihin. Havaintokatsausten tekijäksi alettuani luovuin puhtaaksi kirjoittamisesta, kun paperityöt alkoivat viedä liikaa aikaa. Nykyään merkkaan havainnot maastovihkoon ja sieltä valitut havainnot Tiiraan.

Haviksen lukeminen on lintuihin perehtymättömälle melkoista hepreaa. Siellä saattaa lukea Bot ste 1Ä, Anser sp 37 NE tai jopa G 2. Tämä ei ole salakieltä, vaan tapa nopeuttaa havaintojen kirjaamista maastossa. Nuo havainnot tarkoittavat soidinhuutelevaa kaulushaikaraa, koiliseen muuttavaa määrittämättömien harmaahanhien parvea sekä kahta määrittämätöntä kuikkalintua.

Havaintovihko.

CMX:n A.W.Yrjänä totesi Päiväkirjassaan, että päiväkirjan idea on minulle muistaa. Samaa koen haviksen suhteen. Milloin näin viime kevään ensimmäisen kiurun? Montako vesipääskyä siellä tunturijärvellä olikaan? Mikä olikaan se kylmä joutsenaamu Pitkäjärven lintutornissa?

Lintuharrastajien kieli (ilman murteita) on sekoitus kirjakieltä, puhekieltä, lempinimiä, tieteellisiä nimiä sekä niiden lyhenteitä. Havaintovihko on kuitenkin lähes jokaisen puheissa havis. Sen kertoma tarina puhuu tekijälleen henkilökohtaista kieltä.

Yksinkertainen retkiresepti

Pyydä mukaasi läheisiä ihmisiä tai eläimiä tai ole kahdestaan luonnon kanssa. Etsi kohde, jossa on jotain sinua kiehtovaa. Metsä, ranta, suuri tammi, pieni polku tai mitä haluatkin. Tee pari juustoleipää, ota juotavaa ja lämpimät vaatteet mukaan. Pakkaa ne reppuun ja astu ulos. Olet jo matkalla, olet jo retkellä.

Metsäkauris (Lohja, Koski 13.3.2014)

Älä kiirehdi, viivy kun viihdyt. 

Katsele käkkärämäntyjä, kuuntele tiaisten tervehdykset ja sano vanhalle kuuselle käsipäivää. Anna puron jututtaa, tuulen kutittaa. Käytä kaikkia aistejasi. Kirjaa tai kuvaa havaintojasi, ainakin muistiisi.

Jos resepti miellytti, suunnittelet seuraavaa retkeäsi jo ennen kuin palaat.

Talvi jota ei tullutkaan

Marraskuun 23. päivänä retkeilimme Vihdin Moksissa tutun pikkulammen rannalla. Lampi oli yöpakkasen jäljiltä paikoin ohuessa riitteessä. Kaunis, satumainen ja herkkä maisema, luontoäidin ohuesta siveltimestä. Ilmassa oli talven odotusta.

Olimme saman lammen rannalla 18.1. Silloin maassa oli ohut lumikerros talven harvojen lumisateiden jäljiltä. Maisema henki jälleen rauhaa ja kauneutta. Ilmassa oli edelleen talven odotusta, mutta siihen se jäikin.

Yksi asia unohtui. Talvi. Sitä ei Etelä-Suomeen tullutkaan. Marrashämärä kesti kolme kuukautta, ainoa kunnon pakkasjakso reilun viikon. 

Kohta on helmikuun loppu. Tiaiset laulavat innokkaasti, mustarastaat virittelevät huilujaan, ensimmäiset kiurut ja uuttukyyhkyt ovat jo palanneet Suomeen.

Talven puuttuminen ei tuo mitenkään pidempää kevättä tai kesää, vaan lisää tuulta, kosteutta ja rapaa. Minä haluan neljä vuodenaikaa, en enempää enkä vähempää.