16.4.2014

Havis

Kirjasin ensimmäiset havaintoni alle 10-vuotiaana ja siitä lähtien olen kirjoittanut lintuhavaintojani enemmän tai vähemmän aktiivisesti havaintovihkoon eli havikseen.

Takavuosina kirjoitin maastohavainnot kotona puhtaaksi isompaan vihkoon, ja siitä vielä erilaisiin yhteenvetoihin tai lajilistoihin. Havaintokatsausten tekijäksi alettuani luovuin puhtaaksi kirjoittamisesta, kun paperityöt alkoivat viedä liikaa aikaa. Nykyään merkkaan havainnot maastovihkoon ja sieltä valitut havainnot Tiiraan.

Haviksen lukeminen on lintuihin perehtymättömälle melkoista hepreaa. Siellä saattaa lukea Bot ste 1Ä, Anser sp 37 NE tai jopa G 2. Tämä ei ole salakieltä, vaan tapa nopeuttaa havaintojen kirjaamista maastossa. Nuo havainnot tarkoittavat soidinhuutelevaa kaulushaikaraa, koiliseen muuttavaa määrittämättömien harmaahanhien parvea sekä kahta määrittämätöntä kuikkalintua.

Havaintovihko.


CMX:n A.W.Yrjänä totesi Päiväkirjassaan, että päiväkirjan idea on minulle muistaa. Samaa koen haviksen suhteen. Milloin näin viime kevään ensimmäisen kiurun? Montako vesipääskyä siellä tunturijärvellä olikaan? Mikä olikaan se kylmä joutsenaamu Pitkäjärven lintutornissa?

Lintuharrastajien kieli (ilman murteita) on sekoitus kirjakieltä, puhekieltä, lempinimiä, tieteellisiä nimiä sekä niiden lyhenteitä. Havaintovihko on kuitenkin lähes jokaisen puheissa havis. Sen kertoma tarina puhuu tekijälleen henkilökohtaista kieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti