Tähdenlentoja

Joulukuun puoliväli on hyvää aikaa nähdä tähdenlentoja, mikäli taivas on kirkas. Tähdenlennon kuvaaminen vaatii aikaa, sitkeyttä, taitoa ja onnea, joten aiheen kuvaa ei ole tähän laittaa.

Harvoihin katsomiini tv-sarjoihin kuuluu Raid, joka taisi tulla joskus vuosituhannen vaihteen aikaan. Katsoin sitä ennen kaikkea Kai Lehtisen ja Oiva Lohtanderin mainioiden näyttelijäsuoritusten takia. Lohtanderin näyttelemä komisario Jansson kysyy Lehtisen näyttelemältä Raidilta, että mihin hän uskoo. Raid vastasi:

- Muuttolintuihin, siihen kuinka ne löytävät takaisin.

Vanhan uskomuksen mukaan tähdenlennon aikana esitetty toive toteutuu. Tähdenlento on todella nopea tapahtuma, joten toiveen pitää olla päässä valmiina.

Tähdenlento-toivetta ja siihen uskomista voi pitää yhtä huuhaana kuin monia muitakin uskomuksia, mutta harvoin niistä mitään haittaakaan on. Tuntuu että asioita joihin voi uskoa on hyvin vähän. Miksi ei sitten joskus seisoisi rauhoittavan tähtitaivaan alla ja toivoisi, jos sattuu tähdenlennon näkemään.

Sitä paitsi minulle tähdenlentotoive on toteutunut jo kahdesti.

Luontokirjojen luvattu maa

Luonto on mielestäni Suomen suurin rikkaus. Siitä pidetään liian huonosti huolta, mutta onneksi paljon on vielä jäljelläkin. Suomalaista luontoa on myös dokumentoitu upealla tavalla kansien väliin. Joka vuosi ilmestyy useita laadukkaita luontokirjoja, joista monessa yhdistyvät tieto, tunne ja upeat kuvat.

Tässä viiden tähden luontokirjoja, jotka olen vinkannut Kirjavinkkeihin:


Mauri Leivo: Kevätmuutto

Jorma Luhta: Vaeltajat

Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo: Linnut lumen valossa

Sami Karjalainen: Suomen sudenkorennot

Paljon muutakin tulee nopeasti mieleen. Heikki Willamon teokset, Yrjö Kokon Laulujoutsen tai määritysopaspuolelta Kimmo Silvosen toimittama Suomen päivä- ja yöperhoset -maastokäsikirja. Pari viikkoa sitten lukemani Pertti Koskimiehen ja Markus Varesvuon Metson suku on myös vaikuttava teos.

Luontokirjojen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu suojelullinen näkökulma. Mitä ja miksi suojella on erittäin tärkeä kysymys, johon luontokirjailijan on hyvä vastata. Pelkkä tieto ei välttämättä pure, vaan kirjan elämyksellisyys ja kuvitus saattavat olla lajin suojelun kannalta tärkeämpiäkin vaikutteita.

Kirjokehrääjä

Varmaan jokaiselle luontoharrastajalle syntyy toiveita, mitä lajeja haluaisi nähdä. Lintujen suhteen toivelistallani on oikeastaan uuden lajin sijaan tapahtumia tai vanhojen tuttujen kohtaamisia, mutta perhosissa on paljon enemmän näkemättä kuin nähtynä.

Viime vuonna aktivoiduin yöperhosten seuraamisessa ja omalla kuistilla tuli nähtyä sekä etenkin opittua paljon. Näkemättömien yöperhosten suhteen jäi mieleen etenkin värikäs kirjokehrääjä.

Tänä vuonna huhtikuun puolivälin jälkeen havaintoja kirjokehrääjästä alkoi ropista Etelä-Suomesta. Itse en ole perhosvaloja tai lakanoita viritellyt, koska en kuitenkaan ehtisi puuhata tarpeeksi perhosten parissa. Kuistin valolla näkyi alkukeväälläkin ihan mukavasti perhosia, kevätvillaselkiä (Achlya flavicornis) ja tunnusraitayökkösiä (Orthosia gothica) oli mukava katsella.

Sateisena iltana 27.4. mikrokokoisten perhosten seassa näkyi yksi suurempi. Valon vieressä, seinälautojen saumapainaumassa oli upea kirjokehrääjäkoiras. Pieni tuuletus, sitten kiipeilyä kuistilla kamera kädessä.

Kirjokehrääjä (Endromis versicolora), Lohja 27.4.2015

Facebookin Suomen perhoset -ryhmä on varmaan tällä hetkellä parasta mitä sosiaalinen media minulle tarjoaa. Tunnistusapua, havaintoja ja paljon ajankohtaisia kuvia perhosista. Suurena plussana myös sosiaalisen median lieveilmiöiden vähyys.

Myös Olavi Niemen kotisivuilla on tuhti kuvapaketti, jonka avulla lajien värimuuntelun salatkin ovat hieman auenneet. Nyt toukokuussa kuistilla on ollut hiljaista. Vain harsokorentoja ja pikkuperhosia lentää. Ehkä kohoavat yölämpötilat tuovat lisää yövieraita.

Kotona vai kylässä?

Suomen Luonnon numerossa 1/2015 Pirkka-Pekka Petelius kuvaa luontoon menoa: "Sinne pitää mennä kuin kylään, ottaa hattu nätisti kouraan ja istua oven pieleen kuten ennen vanhaan tultiin kylään".

Olen miettinyt asiaa paljon vuosien varrella. Onko luonto kyläpaikka vai kuitenkin enemmän koti. Kenties koti, jossa käyttäydytään kuin kylässä.

Lisää kuvateksti

Itse käyttäydyn kylässä yleensä hillitysti, hieman varautuneesti isäntäväkeä kunnioittaen. Ensimmäinen pätee luontoon osin, keskimmäinen ei, viimeinen kyllä. Luonnossa tunnen oloni kotoisammaksi ja paljon vapautuneemmaksi kuin kylässä.

Millainen on koti? Sellainen jossa viihtyy myös ilman lisäelementtejä, vain olemalla.

Petelius sanoo, että luonto tarjoilee pullakahvit, kun vain malttaa hetken odottaa. Se on totta. Lähes joka retkellä saa jotain herkkua eteensä. Talvisessa suomalaismetsässä se voi olla rauha ja hiljaisuus. Ehkä ennemmin maukasta ruisleipää kuin pullaa.

Pieni pohdintani toi nopeasti selvyyden. Olen luonnossa enemmän kotona kuin kylässä.