Tunnetta ja tiedettä pääskyjen parissa

Ostimme keväällä talon, jonka aiempiin asukkaisiin olivat kuuluneet myös haarapääskyt. Tänä vuonna ne eivät pesineet asuinrakennukseen, mutta siirtotalli kelpasi pesäpaikaksi. Pesä oli kahden karsinan välisen tukipuun päällä.

Haudonta alkoi kesäkuussa, ja ensimmäisen havainnon kuoriutuneista poikasista teimme 18.6. Kesä eteni, ja emot kantoivat ruokaa pesään kiihtyvällä tahdilla. Pesästä kuului iloinen viserrys, ja pian sen reunan yli kurkki neljä päätä. Minä olin näkevinäni viidennenkin, mutta neljä niitä taisi vain olla.

Keskiviikkona 10.7. toiseen karsinaan syntyi kaksi karitsaa. Sunnuntaina karitsojen kanssa karsinassa hyppivät myös pääskynpoikaset. Ihmettelimme miksi ne olivat hypänneet pesästä maahan, mutta parrun päällä ei ollutkaan enää pesää, vaan se oli pudonnut alas. Vaimoni rakensi pikkupääskyille lampaille tuoduista pajuista suojapaikan, joka kelpasi niille heti. Yhteiselo lampaiden ja haarapääskyjen välillä sujui mainiosti.

Perjantaina 19.7. poikaset lähtivät lentoon. Yksi neljästä poikasesta oli jostain syystä huonokuntoinen, eikä se jaksanut enää edes anoa  ruokaa. Lauantaiaamuna 20.7. löysin sen kuolleena ja hautasin saman tien. Yksi oli joukosta poissa, mutta pääskyperheen elämä jatkui.

Samana aamuna seurasin pitkään pääskyjen ruokintapuuhia. Emot toivat hyönteisiä tiiviillä tahdilla, ja poikasten ruokinta tapahtui lähes järjestelmällisesti vuorotellen. Poikasten kiihtyvä ääntely tiesi sitä, että muutaman sekunnin päästä emo tulisi hyönteislastin kanssa paikalle. Jos poikanen ei äännellyt, niin ruoka meni varmasti toisen jälkeläisen nokkaan. Joskus ruokintatahti tuntui olevan niin kova, että joku poikasista oli vielä kylläinen edellisestä ateriasta.

Olen nähnyt pääskynpesiä pienestä pitäen, mutta näin aitiopaikalta en ole koskaan pääsyt niiden perhe-elämää seuraamaan. Luottavaisin poikanen oli lähimmillään noin metrin päässä, mutta emo ruokki sitä minusta välittämättä.

Haarapääsky talvehtii Afrikassa, joten matka Suomeen on pitkä. On todella hämmästyttävää, miten sama pääsky saattaa pesiä peräkkäisinä vuosina samassa rakennuksessa. Etenkin se, miten se löytää perille. Haarapääsky on päivämuuttaja, joten suunnistus tapahtunee maamerkkien mukaan. Siinä olisivat Jukolan Viestin huippusuunnistajatkin ihmeissään, jos pitäisi löytää rasti tuhansien kilometrien päästä ilman karttaa.

Nyt pikkupääskyt ovat lennossa ja itsenäistyvät nopeasti. Toivottavasti elämä on niille suopea. Ensi kesää varten talliin voisi laittaa tukipuun pääskynpesää varten.

Pieni sieppo suuressa maailmassa

Siepot saalistavat hyönteisiä nimensä mukaisesti sieppaamalla ne nopeasti ilmasta. Nopeaa toimintaa on myös pesintä. Pesänrakennus ei vie kuin muutaman päivän, munien hautominen pari viikkoa, ja poikasten kasvaminen pesässä saman verran.

Meidän pihapiirissä Lohjan Saukkolassa pesi sekä kirjo- että harmaasieppo. Vein takapihan koivuun uuden pöntön toukokuun lopussa, ja kirjosieppopari hyväksyi sen välittömästi uudeksi kodikseen. Ensimmäinen poikanen oli lähtövalmiina pöntön suulla 4.7.

Kirjosiepon poikanen lähtemässä pesästä.

Ensimmäinen harmaasieppo saapui pihapiiriin muutama päivä kirjosiepon jälkeen 9.5., mutta pesänrakennus alkoi myöhemmin. Se tapahtui huomaamattomasti, vaikka alustana oli talon pohjoispäädyn vesiränni. Pesä löytyi 9.6., kun siellä oli neljä juuri kuoriutunutta poikasta. Ne lähtivät maailmalle jo juhannuspäivän iltana 23.6.

Kirjosieppo on tali- ja sinitiaisen ohella runsaslukuisin pönttöpesijä. Oman kokemukseni mukaan se on tiaisiakin persompi pesimään pönttöön. Lajin levinnäisyysalue ulottuu aina Tunturi-Lappiin asti, jossa se asuttaa pönttöjä ainakin Kilpisjärvellä.

Siepot ovat erittäin sympaattisia naapureita. Niitä on mukava seurata, ja samalla ne auttavat puutarhan hyönteistorjunnassa. Yhden pesinnän aikana ne syövät jopa viisinumeroisen määrän hyönteisiä.