Tunturin rauhaa

Kaipuu Lappiin on kova. Samanlaista rauhaa en ole kokenut missään muualla. Tässä tunnelmavideo Käsivarren erämaasta 5.6.2013.

Lapinsirkut lauloivat leiripaikalla, tunturituuli omiaan.

Hallakehrääjä

Tämä perhonen ei liihottele vastaan kauniina kesäpäivänä tai tykkää helteestä. Sen tapaa siinä vaiheessa, kun syksyn vaeltajaperhosetkin ovat jo kadonneet, ja ensimmäiset pakkasyöt koettu. Hallakehrääjä on yksi suosikkilajeistani.

Hallakehrääjä (Poecilocampa populi), Lohja Saukkola 23.10.2013

Hallakehrääjän havaitakseen voi riittää retki pihalle, ainakin jos kotitalosta löytyy ulkovalo. Lokakuisen illan pimetessä valon ympärille saattaa saapua mittareiden seuraksi hieman tanakampia, tummia ja pörröisiä kavereita. Hallakehrääjä on etenkin läheltä katsottuna sympaattisen näköinen otus.

Syksyn 2013 ensimmäinen hallakehrääjä tuli olohuoneen ikkunan taakse 5.10. Sen jälkeen niitä näkyi yksittäin, mutta 23.10. kuistin valoissa oli peräti seitsemän yksilöä. Seuraavan illan summa oli 4. Viimeisen havaitsin marraskuun toisena päivänä.

Hyvien päivien varalle

Kuivattuja suppilovahveroita, herkkutatteja ja lampaankääpiä. Kurpitsapikkelsiä kylmäkaappiin ja omenamehua vesitonkkaan. Metsän sekä pihan antimia pahojen päivien varalle. Ei, ei pahojen, vaan hyvien.

Metsän ja oman maan antimet eivät ole mitään korvikeruokia, vaan herkkuja. Tärkeä on myös niiden matka kaappiin tai lautaselle. Syksyinen sienimetsä on parhaimpia terapiamuotoja. Olon kannalta ei kylläkään ole oleellista, löytyykö sieniä vai ei. Ne ovat lisä, eivät metsään lähtemisen tarkoitus.

Suppilovahveroita, Lohja, Saukkola 22.9.2013. 

Pidän suuresti lähes kaikista kasvimaan ja puutarhan antimista. Minusta ei kuitenkaan ole aktiiviseksi puutarhuriksi, ja pihamme istutukset ovatkin vaimoni ahkeroinnin tulosta. Oma filosofiani on enemmän, että siemenet maahan, ja toivomaan parasta. En halua ottaa stressiä, että kasvaako joku vai ei. Kaikki syötävä mitä tulee on plussaa.

Toukokuussa siemenperunoita maahan upottaessa odotuksia ei juuri ollut. Ei ollut vähään aikaan, sillä ne itivät vasta reilusti kesäkuun puolella. Elokuussa mullan alta paljastui kuitenkin monta kattilallista maukkaita ruokaperunoita. Vaimoni useampaan otteeseen istuttamaa salaattia söimme pari kuukautta, ja rehevää persiljaa suoraan maasta edelleen ensimmäisten pakkasöiden jälkeenkin.

Puutarhan syysyllätys oli kompostissa kasvanut kurpitsa. Se teki yhden hedelmän, joka painoi reilut kahdeksan kiloa. Melkein yhtä paljon kuin koira ja vauva yhteensä. Aluksi meni sormi suuhun, että mitä siitä voisi valmistaa. Teimme ennakkoluulottomasti kurpitsapiirakkaa, -keittoa sekä -pikkelsiä. Kaikki onnistuivat yllättäen erinomaisesti.

Kahdeksan kilon kurpitsa.

Kuivattuja sieniä ja yrttejä sekä omenamehua riittää varmaankin talveen asti. Toivottavasti niitä nauttiessa saamme viettää hyviä päiviä.