Kuuden pyyn pysähdys

Aurinko on jo laskenut, ja helmikuun ilta hämärtynyt, mutta lumi tuo vielä valoa maisemaan. Ajamme Lopella hiljaista tietä, kun puunlatvassa näkyy möykky, sitten toinen, kolmas ja neljäs. Pysäytän auton tienlaitaan, ja saan takapenkkiläisen nopean toiminnan ansiosta kiikarin heti käteeni. Löytyy vielä viides ja kuudeskin möykky. Niiden vieressä on huomattavasti pienempi ja solakampi hahmo.

Tienvarren lepissä ruokailee kuusi pyytä ja vieressä kuikuilee nukkumaanmenoa suunnitteleva käpytikka. Pyyn tapaa yleensä tiiviin metsän kätköistä, mutta maukkaat urvut ovat houkutellet ne näkösälle.

Sanon vieressä istuvalle vaimolleni, että en ole poikuehavaintoja lukuun ottamatta koskaan nähnyt noin montaa pyytä samassa paikassa. Pyy on metsäspesialisti ja piilottelun mestari. Tyypillinen pyyhavainto on sen lyhyestä pyrähdyksestä kertova lentoääni. Pyyn soidinlaulu on korkea vihellyssarja, jota kuulee parhaiten syksyllä, jolloin linnut pariutuvat.

Luonto on parhaimmillaan, kun siellä saa viipyä kaikessa rauhassa. Luontokokemus voi kuitenkin jäädä vahvasti mieleen, vaikka se kestäisi vain muutaman sekunnin. Kuuden pyyn pysähdys kesti alle minuutin, mutta pysyy muistissa ja mielikuvissa pitkään.