Siepot saalistavat hyönteisiä nimensä mukaisesti sieppaamalla ne nopeasti ilmasta. Nopeaa toimintaa on myös pesintä. Pesänrakennus ei vie kuin muutaman päivän, munien hautominen pari viikkoa, ja poikasten kasvaminen pesässä saman verran.
Meidän pihapiirissä Lohjan Saukkolassa pesi sekä kirjo- että harmaasieppo. Vein takapihan koivuun uuden pöntön toukokuun lopussa, ja kirjosieppopari hyväksyi sen välittömästi uudeksi kodikseen. Ensimmäinen poikanen oli lähtövalmiina pöntön suulla 4.7.
Kirjosiepon poikanen lähtemässä pesästä. |
Ensimmäinen harmaasieppo saapui pihapiiriin muutama päivä kirjosiepon jälkeen 9.5., mutta pesänrakennus alkoi myöhemmin. Se tapahtui huomaamattomasti, vaikka alustana oli talon pohjoispäädyn vesiränni. Pesä löytyi 9.6., kun siellä oli neljä juuri kuoriutunutta poikasta. Ne lähtivät maailmalle jo juhannuspäivän iltana 23.6.
Kirjosieppo on tali- ja sinitiaisen ohella runsaslukuisin pönttöpesijä. Oman kokemukseni mukaan se on tiaisiakin persompi pesimään pönttöön. Lajin levinnäisyysalue ulottuu aina Tunturi-Lappiin asti, jossa se asuttaa pönttöjä ainakin Kilpisjärvellä.
Siepot ovat erittäin sympaattisia naapureita. Niitä on mukava seurata, ja samalla ne auttavat puutarhan hyönteistorjunnassa. Yhden pesinnän aikana ne syövät jopa viisinumeroisen määrän hyönteisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti