Kirjokehrääjä

Varmaan jokaiselle luontoharrastajalle syntyy toiveita, mitä lajeja haluaisi nähdä. Lintujen suhteen toivelistallani on oikeastaan uuden lajin sijaan tapahtumia tai vanhojen tuttujen kohtaamisia, mutta perhosissa on paljon enemmän näkemättä kuin nähtynä.

Viime vuonna aktivoiduin yöperhosten seuraamisessa ja omalla kuistilla tuli nähtyä sekä etenkin opittua paljon. Näkemättömien yöperhosten suhteen jäi mieleen etenkin värikäs kirjokehrääjä.

Tänä vuonna huhtikuun puolivälin jälkeen havaintoja kirjokehrääjästä alkoi ropista Etelä-Suomesta. Itse en ole perhosvaloja tai lakanoita viritellyt, koska en kuitenkaan ehtisi puuhata tarpeeksi perhosten parissa. Kuistin valolla näkyi alkukeväälläkin ihan mukavasti perhosia, kevätvillaselkiä (Achlya flavicornis) ja tunnusraitayökkösiä (Orthosia gothica) oli mukava katsella.

Sateisena iltana 27.4. mikrokokoisten perhosten seassa näkyi yksi suurempi. Valon vieressä, seinälautojen saumapainaumassa oli upea kirjokehrääjäkoiras. Pieni tuuletus, sitten kiipeilyä kuistilla kamera kädessä.

Kirjokehrääjä (Endromis versicolora), Lohja 27.4.2015

Facebookin Suomen perhoset -ryhmä on varmaan tällä hetkellä parasta mitä sosiaalinen media minulle tarjoaa. Tunnistusapua, havaintoja ja paljon ajankohtaisia kuvia perhosista. Suurena plussana myös sosiaalisen median lieveilmiöiden vähyys.

Myös Olavi Niemen kotisivuilla on tuhti kuvapaketti, jonka avulla lajien värimuuntelun salatkin ovat hieman auenneet. Nyt toukokuussa kuistilla on ollut hiljaista. Vain harsokorentoja ja pikkuperhosia lentää. Ehkä kohoavat yölämpötilat tuovat lisää yövieraita.

Kotona vai kylässä?

Suomen Luonnon numerossa 1/2015 Pirkka-Pekka Petelius kuvaa luontoon menoa: "Sinne pitää mennä kuin kylään, ottaa hattu nätisti kouraan ja istua oven pieleen kuten ennen vanhaan tultiin kylään".

Olen miettinyt asiaa paljon vuosien varrella. Onko luonto kyläpaikka vai kuitenkin enemmän koti. Kenties koti, jossa käyttäydytään kuin kylässä.

Lisää kuvateksti

Itse käyttäydyn kylässä yleensä hillitysti, hieman varautuneesti isäntäväkeä kunnioittaen. Ensimmäinen pätee luontoon osin, keskimmäinen ei, viimeinen kyllä. Luonnossa tunnen oloni kotoisammaksi ja paljon vapautuneemmaksi kuin kylässä.

Millainen on koti? Sellainen jossa viihtyy myös ilman lisäelementtejä, vain olemalla.

Petelius sanoo, että luonto tarjoilee pullakahvit, kun vain malttaa hetken odottaa. Se on totta. Lähes joka retkellä saa jotain herkkua eteensä. Talvisessa suomalaismetsässä se voi olla rauha ja hiljaisuus. Ehkä ennemmin maukasta ruisleipää kuin pullaa.

Pieni pohdintani toi nopeasti selvyyden. Olen luonnossa enemmän kotona kuin kylässä.

Uskomaton herkkutattivuosi

Herkkutatti 5.9.2014.

Vuonna 2011 sienisato oli runsas ja kausi jatkui pitkään. Etenkin mustatorvisieniä ja suppilovahveroita oli paljon. Vuonna 2012 oli kevään korvasieniä ja keskikesän kanttarelleja lukuun ottamatta vaisua. Vuonna 2013 esiintyminen oli tosi paikottaista. Vuosi 2014 jää mieleen kaikkien aikojen herkkutattivuotena.

Punikkatatteja näkyi maastossa tasaisesti pitkin heinäkuuta, mutta herkkutatit ilmestyivät Etelä-Suomen metsiin elokuussa yhtäkkiä ja vauhdilla. Kuusikko jossa ei vielä pari päivää sitten näkynyt yhtään tattia, oli niitä kohta vaikka kuinka paljon. Ei voinut käydä metsässä näkemättä herkkutattia. Niitä oli kaikenkokoisia.
Herkkutatit olivat myös poikkeuksellisen toukattomia. Jopa suuret yksilöt saattoivat olla lähes koskemattomia. Keräsimme tatteja paljon. Jos ei tullut astiaa matkaan, niin sienet kulkeutuivat kotiin lakissa, lastenvaunuissa tai taskussa. Kanttarellit ovat kyllä paljon kätevämpiä taskusieniä.

Tatit ovat helppoja ja monipuolisia ruokasieniä. Niitä voi laittaa kastikkeeseen, keittoon, pataan, leivälle, munakkaaseen tai säilöä. Suurin osa on kuitenkin kaapissa kuivattuna, joten suuri tattivuosi jatkuu lautasella. Metsästä herkkutatit katosivat ainakin meidän kulmilta nopeasti.

Herkkutattisatoa 30.8.2014.