Linnunpesät kortille

Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo koordinoi monenlaisia seurantoja, jotka painottuvat lintuihin. Niihin voivat osallistua myös alan harrastajat. Kriteereinä ovat lajituntemus, havainnointikyky, laskennan tai seurannan toteuttaminen ohjeiden mukaan sekä kaavakkeen täyttö.

Erilaiset lintulaskennat ovat minulle tuttuja jo vuosien ajalta, mutta pesäkorttitutkimukseen perehdyin vasta viime vuonna. Kipinä syttyi siitä, kun pesäkortteja sai alkaa täyttämään myös sähköisesti.

Missä pesä on? Millä alustalla ja kuinka korkealla pesä on? Millaista ravintoa emot vievät poikasille? Onnistuiko pesintä? Mielenkiintoisia kysymyksiä riittää. En ole etsimällä etsinyt pesiä, vaan lähinnä seurannut pihapiirissä ja retkimaastossa vastaantulleita lintuja.

Pesäkorttitutkimus antaa arvokasta tietoa eri lajien pesinnästä, mutta samalla se antaa oppia itselle. Pesimäbiologian pitäisi kiinnostaa jokaista lintuharrastajaa, sillä siinä on koko lintutieteen ydin. Onnistunut pesintä on jokaisen lajin tähtäimessä.

Suurin osa löydetyistä pesistä on tavallisten lajien, kuten kirjosiepon, tiaisten tai pääskyjen. Olen päässyt täyttämään kortin myös kaakkurin, kapustarinnan, tunturikihun ja mustakurkku-uikun pesinnästä. Kaikilla lajeilla on omat erityispiirteensä. En voi lakata ihmettelemästä, kuinka haarapääsky osaa muurata pesänsä tai kuinka nopeasti harmaasieppo rakentaa asuntonsa.

Harmaasieppo (Muscicapa striata)

Kuumin pesintäsesonki alkaa toukokuun lopussa ja jatkuu heinäkuun loppupuolelle. Kesäkuun loppupuolella pesien löytäminen on helpoimmillaan, kun emot kantavat tauotta poikasille ruokaa. Vielä elokuussakin voi löytää poikaspesiä, etenkin petolintujen, joiden poikaset kasvavat pesässä pitkään.

Lintuja pesii lähes kaikkialla, joten tutkimuksen voi aloittaa omalta kotipihalta. Tottakai mahdollisimman vähän lintuja häiritsemättä.

Kapustarinnan munapesä Käsivarren erämaassa.

Kukkuu

Käen kukuntaan liittyy monenlaisia uskomuksia. Siitä on ennustettu ainakin syntymää, kuolemaa ja viljasatoa. Tänä keväänä olen kuullut käkeä varmaan enemmän kuin koskaan ennen.

Muutimme pääsiäisenä Saukkolaan, ja pihaan on kuulunut monenlaisia lintuja. Vaimoni kuuli ensimmäisen käen 8.5. Hetken päästä niitä kukkui kaksi, ja 12.5. oli jo kolme äänessä. Siitä lähtien niitä on kuulunut 1-3 lintua joka päivä, aktiivisimmin aamulla ja illalla.

Torstaina 23.5. oli sateinen aamu, mutta käki kukkui aivan talomme vieressä täydellä innolla. Hetken päästä paikalla näkyi ja kuului myös naaraskäki. Koiraan kukunta yltyi, ja kohta ne lensivät vauhdikkaasti peräkkäin.

Käki on pikkulintujen pesiin muniessaan julma lintu, mutta samalla Suomen luontoon hyvin eksoottinen lisä.

Kuuden pyyn pysähdys

Aurinko on jo laskenut, ja helmikuun ilta hämärtynyt, mutta lumi tuo vielä valoa maisemaan. Ajamme Lopella hiljaista tietä, kun puunlatvassa näkyy möykky, sitten toinen, kolmas ja neljäs. Pysäytän auton tienlaitaan, ja saan takapenkkiläisen nopean toiminnan ansiosta kiikarin heti käteeni. Löytyy vielä viides ja kuudeskin möykky. Niiden vieressä on huomattavasti pienempi ja solakampi hahmo.

Tienvarren lepissä ruokailee kuusi pyytä ja vieressä kuikuilee nukkumaanmenoa suunnitteleva käpytikka. Pyyn tapaa yleensä tiiviin metsän kätköistä, mutta maukkaat urvut ovat houkutellet ne näkösälle.

Sanon vieressä istuvalle vaimolleni, että en ole poikuehavaintoja lukuun ottamatta koskaan nähnyt noin montaa pyytä samassa paikassa. Pyy on metsäspesialisti ja piilottelun mestari. Tyypillinen pyyhavainto on sen lyhyestä pyrähdyksestä kertova lentoääni. Pyyn soidinlaulu on korkea vihellyssarja, jota kuulee parhaiten syksyllä, jolloin linnut pariutuvat.

Luonto on parhaimmillaan, kun siellä saa viipyä kaikessa rauhassa. Luontokokemus voi kuitenkin jäädä vahvasti mieleen, vaikka se kestäisi vain muutaman sekunnin. Kuuden pyyn pysähdys kesti alle minuutin, mutta pysyy muistissa ja mielikuvissa pitkään.